019 yksin

Mikään ei tunnu niin yksinäiseltä kuin olla yksin conissa.

018 Kuka?

Olen aina itsetuhoinen, jollain tavalla, se on niin kiinteä osa miua että en tiedä mitä jäisi jäljelle jos sen väkivalloin riuhtoisi pois, vai onko sen sisällä kaikki se mitä olen? Yksi itsetuhoinen tapa poistuu vain että toinen voisi tulla tilalle. Ja mitä uudempi tapa olla itsetuhoinen, sitä enemmän vihaan itseäni siitä syystä. Jos voisin vain palata takaisin viiltelyyn. Se ei saanut minua vihaamaan itseäni, ei morkkista, ei mitään. Vai onko se "paranemisen" merkki että vihaan itseäni siitä mitä teen? Jos on niin en halua parantua.

Taas on kevät, ja vaikka ne sanoo että alan parantua vuosi vuodelta (niinkuin minäkin sanon) niin oikeasti näen maailmaa vuosi vuodelta enemmän, ja haluaisin palata ajassa taaksepäin. En halua nähdä enempää. En halua olla enää osa tätä maailmaa. Haluaisin vain pois ja omaan pieneen maailmaani. Mustavalkoisiin, mutta taiteellisiin päänisisäisiin sotakuviin, en jäädä tähän oksennukselta näyttävään todellisuuteen. Mieluummin muka taiteellinen ruma kuva todellisuudesta kuin todellisuus. Se oma kiero maailma.

Neiti-itsetuhoisuus, pelasta minut.