013 Ankea aamu

Heräsin väsyneenä, aamupaino oli 62,0 kg eli liikaa ja keittiön pöydällä oli kaksi pullaa, mutta ei ollut kauaa. Kuvotus. Eilenkin söin ihan liikaa. Pitää tsempata.

Haluan painaa enintään 55kg 22.2.2013 mennessä. Että mahtuisin nätteihin vaatteisiin. En sano että pitäisin enemmän peilikuvastani kuin nyt, koska vääristymiä tapahtuu.

012 Tappelu metrossa

Tuntemattomat nuoret nujakoi metrossa keskenään. Tuijotin kiinnostuneena ja samalla älysin että miuakin on varmaan tuijotettu samoin. Silloin kun olen viillellyt metrossa, bussissa, junassa tai ratikassa. En muista tarkalleen mutta olen vähintään kolmessa niistä viiltänyt, enkä aina edes ole sitä pahemmin piilotellut. Silloin joskus muinoin.

Mutta se viiltämisen himo joka näistä ajatuksista nousi, en ole hetkeen tuntenut sitä niin voimakkaasti. Hämmentävää, samalla pelottavaa, ja hieman surullistakin. Vaikka se tunne nousee siitä miten kaipaan sitä. Kaipaan viiltämistä, sitä kun katsoo verta, kun paketoi haavan, kuinka sitä kohtaa aristaa kun siitä painaa. Seurata kuinka haava paranee, repiä rupia irti. Sitä kun haava muuttuu punertavaksi arveksi.

Enkä tiedä kaipaanko vielä enemmän prosessia kun haava joudutaan tikkaamaan.

On surullista etten voi, tai saa, enää viiltää.

011 Taas yksi aamu

Olen taas alkanut katsomaan syömisteni perään, ja Neiti kuiskuttelee taas ties mitä, ja raja meidän välillä ei ole enää niin selvä.

Maailma tuntuu epätodelliselta jopa siinä määrin että hieman pelkään mitä teen, kun tapahtumat tuntuvat niin unelta ja joudun keskittymään kovasti kun uskottelen itselleni että kaikki on totta.

Heräsin taas viime yönä syömään pulllaa vaikka ei pitäisi. Hyi minä. En saanut edes otettua kunnon aamupainoa.

Mutta uusi päivä ja uudet haasteet. En luovuta. (koska haluan taas tuntea itseni kauniiksi ja saada sen hallinnantunteen, vaikkakin tiedän ettei se itsessään tee miusta onnellista)