021 tyhjiö

Hetkiä kun ei huvittaisi olla elossa. Vaikka mitään ei ole tapahtunut, mutta tuntuu ettei missään ole mitään järkeä eikä mikään peitä tyhjiötä sisälläni, vaan se musta aukko kasvaa ja imee loputkin sisimmästäni ei-minnekään.

020 Muistatko miltä veri tuoksuu?

On tässä viimeaikoina tullut useammankin kerran halu viiltää, mutta ei vielä kertaakaan näin voimakkaasti. Pystyn melkein näkemään ja kokemaan sen kuinka painaisin terän iholleni, haava avautuisi ihoon ja täyttyisi verellä hetkessä. Valuisi kohti maata, tuntuisi lämpimältä ehjällä iholla. Veren haju, ja maku, miltä se tuntuu sormissa...

Haluaisin niin kokea sen taas. Mutta olen jo koko kevään tähän asti selvinnyt ilman viiltelyä. Mutta haluaisin vain niin paljon viiltää. Juuri nyt on jokseenkin hankalaa yrittää selittää itselleni miksen saisi viiltää.

019 yksin

Mikään ei tunnu niin yksinäiseltä kuin olla yksin conissa.

018 Kuka?

Olen aina itsetuhoinen, jollain tavalla, se on niin kiinteä osa miua että en tiedä mitä jäisi jäljelle jos sen väkivalloin riuhtoisi pois, vai onko sen sisällä kaikki se mitä olen? Yksi itsetuhoinen tapa poistuu vain että toinen voisi tulla tilalle. Ja mitä uudempi tapa olla itsetuhoinen, sitä enemmän vihaan itseäni siitä syystä. Jos voisin vain palata takaisin viiltelyyn. Se ei saanut minua vihaamaan itseäni, ei morkkista, ei mitään. Vai onko se "paranemisen" merkki että vihaan itseäni siitä mitä teen? Jos on niin en halua parantua.

Taas on kevät, ja vaikka ne sanoo että alan parantua vuosi vuodelta (niinkuin minäkin sanon) niin oikeasti näen maailmaa vuosi vuodelta enemmän, ja haluaisin palata ajassa taaksepäin. En halua nähdä enempää. En halua olla enää osa tätä maailmaa. Haluaisin vain pois ja omaan pieneen maailmaani. Mustavalkoisiin, mutta taiteellisiin päänisisäisiin sotakuviin, en jäädä tähän oksennukselta näyttävään todellisuuteen. Mieluummin muka taiteellinen ruma kuva todellisuudesta kuin todellisuus. Se oma kiero maailma.

Neiti-itsetuhoisuus, pelasta minut.

017 Nieleskelen itkua

"Fighting a lie that giving up is the way"

Joka ikinen päivä kyseenalaistan onko se valhe. Kuten tänäänkin. Lyhyitä hetkiä pystyn hengittämään ilman painetta hartioilla ja rintakehällä. Vaatteet ja peili saavat aikaan olon että haluan kaapia sisältämien pois kaiken turhan, ja sitä on paljon.

Äitikin laihduttaa vaikka on miua laihempi. Ei kauheasti tue sitä että olisin muka sopivan kokoinen hänen mielestään.

Inhottaa, itkettää ja ahdistaa mutta tunteet pitää pitää sisällä, olenhan metrossa. Halu viiltää on kovin voimakas.

Mutta jos on tuuria pystyn osittain unohtamaan tämän olon täksi illaksi, ihmisten seuraa, teetä ja jotain keskittymisen arvoista. Toivon parasta.

016 Huono ihminen?

Uusi vuosi ei mennyt ihan putkeen. Draamaa ja muuta ja nyt haluaisin vain että ei tarvitsisi välittää sosiaalisista suhteista. Viime vuoden viimeinen aamupaino oli 62,2kg, eli liikaa, koska olen ahminut. Taas.

Toisinaan inhoan erittäin suureelisesti sosiaalista kanssakäymistä.

Ja nyt tekisi mieli ehkä viiltää. Niinkuin aiemmin. Kuten kuvassa.