021 tyhjiö

Hetkiä kun ei huvittaisi olla elossa. Vaikka mitään ei ole tapahtunut, mutta tuntuu ettei missään ole mitään järkeä eikä mikään peitä tyhjiötä sisälläni, vaan se musta aukko kasvaa ja imee loputkin sisimmästäni ei-minnekään.

020 Muistatko miltä veri tuoksuu?

On tässä viimeaikoina tullut useammankin kerran halu viiltää, mutta ei vielä kertaakaan näin voimakkaasti. Pystyn melkein näkemään ja kokemaan sen kuinka painaisin terän iholleni, haava avautuisi ihoon ja täyttyisi verellä hetkessä. Valuisi kohti maata, tuntuisi lämpimältä ehjällä iholla. Veren haju, ja maku, miltä se tuntuu sormissa...

Haluaisin niin kokea sen taas. Mutta olen jo koko kevään tähän asti selvinnyt ilman viiltelyä. Mutta haluaisin vain niin paljon viiltää. Juuri nyt on jokseenkin hankalaa yrittää selittää itselleni miksen saisi viiltää.

019 yksin

Mikään ei tunnu niin yksinäiseltä kuin olla yksin conissa.

018 Kuka?

Olen aina itsetuhoinen, jollain tavalla, se on niin kiinteä osa miua että en tiedä mitä jäisi jäljelle jos sen väkivalloin riuhtoisi pois, vai onko sen sisällä kaikki se mitä olen? Yksi itsetuhoinen tapa poistuu vain että toinen voisi tulla tilalle. Ja mitä uudempi tapa olla itsetuhoinen, sitä enemmän vihaan itseäni siitä syystä. Jos voisin vain palata takaisin viiltelyyn. Se ei saanut minua vihaamaan itseäni, ei morkkista, ei mitään. Vai onko se "paranemisen" merkki että vihaan itseäni siitä mitä teen? Jos on niin en halua parantua.

Taas on kevät, ja vaikka ne sanoo että alan parantua vuosi vuodelta (niinkuin minäkin sanon) niin oikeasti näen maailmaa vuosi vuodelta enemmän, ja haluaisin palata ajassa taaksepäin. En halua nähdä enempää. En halua olla enää osa tätä maailmaa. Haluaisin vain pois ja omaan pieneen maailmaani. Mustavalkoisiin, mutta taiteellisiin päänisisäisiin sotakuviin, en jäädä tähän oksennukselta näyttävään todellisuuteen. Mieluummin muka taiteellinen ruma kuva todellisuudesta kuin todellisuus. Se oma kiero maailma.

Neiti-itsetuhoisuus, pelasta minut.

017 Nieleskelen itkua

"Fighting a lie that giving up is the way"

Joka ikinen päivä kyseenalaistan onko se valhe. Kuten tänäänkin. Lyhyitä hetkiä pystyn hengittämään ilman painetta hartioilla ja rintakehällä. Vaatteet ja peili saavat aikaan olon että haluan kaapia sisältämien pois kaiken turhan, ja sitä on paljon.

Äitikin laihduttaa vaikka on miua laihempi. Ei kauheasti tue sitä että olisin muka sopivan kokoinen hänen mielestään.

Inhottaa, itkettää ja ahdistaa mutta tunteet pitää pitää sisällä, olenhan metrossa. Halu viiltää on kovin voimakas.

Mutta jos on tuuria pystyn osittain unohtamaan tämän olon täksi illaksi, ihmisten seuraa, teetä ja jotain keskittymisen arvoista. Toivon parasta.

016 Huono ihminen?

Uusi vuosi ei mennyt ihan putkeen. Draamaa ja muuta ja nyt haluaisin vain että ei tarvitsisi välittää sosiaalisista suhteista. Viime vuoden viimeinen aamupaino oli 62,2kg, eli liikaa, koska olen ahminut. Taas.

Toisinaan inhoan erittäin suureelisesti sosiaalista kanssakäymistä.

Ja nyt tekisi mieli ehkä viiltää. Niinkuin aiemmin. Kuten kuvassa.

015 Uusi aamu

Disorder	Your Score
Major Depression:	High
Dysthymia:	Moderate
Bipolar Disorder:	Very High
Cyclothymia:	High
Seasonal Affective Disorder:	High
Postpartum Depression:	N/A
Take the Depression Test

Teinpä sitten tuollaisen. Heittää kaksisuuntaista, mutta se ja epävakaa välillä ilmenee aika samoin, mikä siis saattaa selittää tuloksen.

Aamupaino on 62,1 kg, eli siinä nyt sitten lähtöpiste. Tartteen jostain nyt taas vihkon jonne kirjaan ylös syömisiäni niin pysyn jotenkin kärryillä. Keskustaan suunta siis tänään, saa siinä samassa liikuntaakin. Illalla uusi päivitys miten päivä on sujunut.

014 Joulu on takana, elämä edessä ?

Tuntuu että alan hajota. Että minne kaikki on kadonneet, ne jotka ovat sanoneet että heille voi aina puhua. Tai no, ehkä nyt itse alan tajuta sitten että ei kukaan voi aina. Mutta ettei ole enää sellaista psykpolikontaktiakaan. Ei enää.

Tekee mieli viiltää, ja haluan laihtua. Kuvotan itseäni suunnattomasti, monellakin eri tavalla. Ja jos on erittäin paskaa tuuria niin olen paksunakin. Koska hetken mielijohteet ei ole oikein hyvä juttu aina. Ei ainakaan jos ne johtaa siihen että harrastan seksiä täysin tuntemattoman miehen kanssa. No, nyt on sekin hoidettu pois alta ja miehet eivät enää kiinnosta ja kaikki on hyvin.

Aamulla herään, katson painon ja aloitan alusta. Laitan kodin kuntoon, tutkin kaapit ylimääräisistä asioista. Vien roskat, vien tavaroita varastoon. Suunnittelen mitä saan syödä. Mitä saan tehdä. Ja mitä en.

Aloitan alusta.

013 Ankea aamu

Heräsin väsyneenä, aamupaino oli 62,0 kg eli liikaa ja keittiön pöydällä oli kaksi pullaa, mutta ei ollut kauaa. Kuvotus. Eilenkin söin ihan liikaa. Pitää tsempata.

Haluan painaa enintään 55kg 22.2.2013 mennessä. Että mahtuisin nätteihin vaatteisiin. En sano että pitäisin enemmän peilikuvastani kuin nyt, koska vääristymiä tapahtuu.

012 Tappelu metrossa

Tuntemattomat nuoret nujakoi metrossa keskenään. Tuijotin kiinnostuneena ja samalla älysin että miuakin on varmaan tuijotettu samoin. Silloin kun olen viillellyt metrossa, bussissa, junassa tai ratikassa. En muista tarkalleen mutta olen vähintään kolmessa niistä viiltänyt, enkä aina edes ole sitä pahemmin piilotellut. Silloin joskus muinoin.

Mutta se viiltämisen himo joka näistä ajatuksista nousi, en ole hetkeen tuntenut sitä niin voimakkaasti. Hämmentävää, samalla pelottavaa, ja hieman surullistakin. Vaikka se tunne nousee siitä miten kaipaan sitä. Kaipaan viiltämistä, sitä kun katsoo verta, kun paketoi haavan, kuinka sitä kohtaa aristaa kun siitä painaa. Seurata kuinka haava paranee, repiä rupia irti. Sitä kun haava muuttuu punertavaksi arveksi.

Enkä tiedä kaipaanko vielä enemmän prosessia kun haava joudutaan tikkaamaan.

On surullista etten voi, tai saa, enää viiltää.